Ratkaisut / Digitaalinen

viestintä ja Digital Signage 

Olemme vuorovaikuttavan tekniikan sekä viestinnän asiantuntija.

Valmistamme ja tuotamme vuorovaikuttavia ratkaisuja, käyttöliittymiä ja menetelmiä,

joiden avulla käyttäjä voi vaikuttaa itsenäisesti näkemäänsä sisältöön, tehdä tilauksia,

kysyä ja syöttää tietoja sekä esimerkiksi ohjata erilaisia funktioita koskettamalla

tai kineettisesti liikuttamalla käsiä.

Vuorovaikuttavat käyttöliittymät

 

Mekaanisten nappien ja mikrokytkimien tarve vähenee ja lopulta poistuvat kun vuorovaikuttavat käyttöliittymät lisääntyvät ja kehittyvät. Graafinen käyttöliittymä tuo paljon etuja käyttäjille ja niiden tuottajille. Käyttöliittymää voidaan muuttaa ja päivittää tarvittaessa dynaamisesti etänä tai automaattisesti, jopa asiakaskohtaisesti. Vuorovaikuttava käyttöliittymä on parhaimmillaan kestävä, näyttävä, oppiva ja intuitiivinen.

 

Graafisia käyttöliittymiä voidaan hyödyntää myös olemassa olevissa LCD-näytöissä sillä niistä voidaan tehdä singletouch sekä multitouch kosketusnäyttöjä jälkeenpäin.

 

Vuorovaikuttavatekniikka mahdollistaa liiketoiminnassa ja julkisella sektorilla hyödyllisen tiedon jakamisen ja elämyksellisien asiakaskokemuksien tuottamisen entistä tehokkaammin. Asiakas voi ottaa tarvitsemansa ja etsimänsä tiedon myös mukaansa mobiililaitteelle bluetoothin, QR-koodin ja NFC:n välityksellä tai lähettää se itselle sähköpostina.

Vuorovaikuttavaa viestintää

Markkinoinnin kehittyessä yksisuuntaisesta viestimisestä myyjältä ostajalle kaksi suuntaiseksi – vuorovaikuttavaksi viestinnäksi, vuorovaikuttavatekniikka vastaa tarpeeseen myymälöissä, messuilla, auloissa ja kauppakeskuksissa.

Vuorovaikuttavatekniikka, kuten tabletit, multitouh-näytöt,

kosketustoteemit,kosketusnäytöt, kosketuspöydät, kineettisesti toimiva projisoitu interaktiivinen näyteikkuna tai interaktiivinen LED-videoseinä tuo fyysiseen tilaan asiakkaan kaipaaman mahdollisuuden selata itsenäisestä ja digitaalisesti tuote vaihtoehtoja. Asiakas voi myös antaa suoraa palautetta ja jopa ostaa suoraan käyttämällä optimoitua verkkokauppaa.

 

Digitaalisen tekniikan ohjaus ja kaikkien sähkölaitteiden etähallinta voidaan toteuttaa hologrammina lasiseinissä, lasipöydissä sekä mobiililaitteissa, kuten puhelimissa ja tableteissa. Laitteiden etähallintaan käytetään verkotettavia järjestelmiä ja kytkimiä joihin voidaan ottaa yhteys mistä tahansa jossa on pääsy internettiin.

 
Todellisuutta vai elokuva-teollisuuden erikoistehosteita

 

Monille tuttu Tom Cruisen tähdittämä elokuva Minorty Report ei ole pelkkää fiktiota. Elokuvissa olevat kohtaukset, jossa Tomppa erikoishanskat kädessään käsittelee lasipinnassa liikkuvia videokuvia voidaan toteuttaa oikeasti. Nykytekniikalla siihen ei tarvita edes erikoishanskoja. Tuotekaruselleja, tuote-esitteitä, videoita ja muuta sisältöä voidaan ohjata kosketustekniikalla tai kineettisellä liikkeentunnistustekniikalla.

 

Vuorovaikuttavalla tekniikalla voidaan toteuttaa myös CSI-televisiosarjoista tuttuja kosketuspöytä-toimintoja. Kuten Iphonessa ja Ipadissa, mutta suuressa mittakaavassa, jopa seinän tai koko näyteikkunan kokoisina.

Tiedota, mainosta, esittele, viihdytä ja myy

 

Uusin tekniikka mahdollistaa innostavien digitaalisien ja vuorovaikuttavien viestintä-, markkinointi- ja mainoskanavien sekä viihdyttävien kaupallisien ratkaisujen toteuttamisen.

 
Digitaalinen näyteikkuna myymälässä

 

Kivijalkamyymälät, kaupat ja ostoskeskukset voivat hyödyntää näyteikkunoita kauppakeskuksissa sekä kävelykatujen varrella entistä tehokkaammin. Näyteikkunasta ja lasiseinistä voidaan tehdä verkkokauppoja fyysiseen ympäristöön ja niissä voi selata tuote-esitteitä jätti-kokoisella kuvalla.

Kosketuspöytä ravintolassa

 

Ravintoloissa kosketuspöydillä voi selata ruoka- ja juomalistoja sekä tehdä tilaukset suoraan keittiöön tarjoilijan avustamana. Samasta pöydästä voi lukea myös uusimpia lehtiä, nuoret voivat olla kirjautuneena sosiaalisiin mediohin ja lapset voivat pelata pelejä tai katsella piirrettyjä – kaikki yhtä aikaa – kunnes tilaukset saapuvat pöytään. Digitaaliset kosketuspöytäratkaisut hyödyntävät myös asiakaspalvelutyön tekijöitä. Esimerkiksi kaikkia listoja tai tuotetietoja ei tarvitse opetella ulkoa, tilauksien seuraaminen helpottuu ja toimittaminen nopeutuu.

Yleisesti

 

Nämä ovat vain eräitä esimerkkejämme, joilla lisätä digitaalisesti vuorovaikutusta, myyntiä, tuotteiden kiinnostavuutta, elämyksellisyyttä sekä parantaa ja nopeuttaa asiakaspalvelua.

 

Yleisesti interaktiivinen ja vuorovaikuttava digitaalinen viestintätekniikka tarjoaa tehokkaita mahdollisuuksia viestintään, markkinointiin ja esityssovelluksiin.

Vain mielikuvitus ja osaaminen on rajana – me toteutamme villeimmätkin visiot.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ota yhteyttä ja kysy lisää
kosketettavista ratkaisuistamme – asiantuntijamme auttaa mielellään!

Myynti

 

​Asiakaspalvelu

+358 44 300 4915

asiakaspalvelu@dig-it.fi

Osoite

 

Dig-it Digital & Intelligent™

C/O Läpimurto Oy

Kivikonlaita 38 A

00940 Helsinki

Copyright © 2009 - 2019 Dig-it™. Kaikki oikeudet pidätetään.